30.3.2010
31. Maaliskuu, 2010 @ 15:25 kirjoittaja matias
Kävin tänään lennättämässä pienta Cessnaa lähikentällä. Lentää edelleen kivasti ja samanlailla vaikka siiven kärjestä onkin lohjennut pieni pala.
Kävin tänään lennättämässä pienta Cessnaa lähikentällä. Lentää edelleen kivasti ja samanlailla vaikka siiven kärjestä onkin lohjennut pieni pala.
Perjantaina aloitimme Scoutin keulan totaalisen korjauksen. Nyt siinä oleva moottoripukki on erittäin järeä, terästä ja alumiinia vetoniiteillä kiinnitettynä toisiinsa. Uusi pukki ruuvattiin vanhaan kiinni, ja sitä varten koneen keulaan joutui tekemään kaksi reikää ruuvimeisseliä varten. Koelennolla kone tuntui edelleen peräpainoiselta vaikka sen moottoripukki oli ainakin 3x painavampi. :s No, keulaan voisi laittaa pultteja kun ne siihen sopivat jämäkästi. Jopa täysikaasulla Scoutin silmukka näytti aivan järkyttävältä. Se ei olut mikään silmukka vaan erikoinen pyörähdys. Ensin nokka lähti kohoamaan hyvän näköisesti mutta sitten se lopahti ja vain pyörähti ympäri lähes paikallaan. Sitä täytyy harjoitella. Vaakakierrettäkin kokeilin ja sekään ei (tietenkään ylätasotrainerilla) onnistunut. Kone pyörähti kyllä vaakatasossa mutta sitten se lähti tippumaan kuin kivi, mutta sainpahan sen oikaistua. Myös Mini-Cessnaa lennätin. Se on oikein pirteä ja hauska lennätää. Sillä sai helposti pienen syöksyn kera 4 silmukkaa putkeen. Kuvia tulossa..
Olen nyt ollut lennättämisen suhteen hieman laiska, kunhan sen kunnon moottoripukin saisin vaan…
Tämä tulee nyt myöhässä, kun meillä ei netti toiminut. Kävin lennätätmässä Scoutia jäällä. Nyt tajuan alkutarkistuksen tärkeyden… En muistanut (tyhmyyttäni) laittaa siivekkeiden johtoa kiinni vastariin, ja ihmettelin sitten kun ei ohjautunut. No, ei mitään, tuli ihan rikkoutumatta maahan. Siivekejohto kiinni ja uusi yritys. Tämä sitten sapettaa vietävästi! Kokeilin kumpi on vahvempi, lähettimen antenni vai potkuri + moottoripukki. Kyllä antenni oli vahvempi. Potkuri päreiksi (ei mitään, nuohan eivät ole kalliita). Mutta se että kovalla työllä tehty (huono) moottoripukki hajosi! Onneksi saan lähiaikoina koneeseenn varta vasten tehdyn moottoripukin joka on vähän järeämpää kaliberia… Korjasin kuitenkin balsapukin että sillä pääsisi lentoon jos nyt ennen viikonloppua kerkiän lentämään.
Tänään kävin lennättämässä Scoutia läheisellä raviradalla (jossa tosin ei pidetä raveja) pienessä lumisateessa. Lumi ei haittanut ja teki laskuista helpompia. Nyt kone lensi paljon vakaammin, kuin edellisellä kerralla, kun lisäsin keulaan painoa muttereilla ja siirsin akkua eteenpäin. Meinaa silti vieläkin nostaa nokkaa pystyyn itsekseen ja kaartaa vasemalle, mutta kyllä nämäkin saa kuntoon trimmeillä. Kuitenkin jännitti vielä sen verran etten ehtinyt/viitsinyt laittaa trimmejä, koska kone lensi siedettävästi ilmankin. Cessnaakin pistin ilmaan; moottori pysyy päällä pakkasessa n. 10 s. Sitten nopari luulee akun olevan tyhjä ja sammuttaa moottorin… No, tuo on sitten kesälelu/sisäkone. Täytyy pyytä iskää viemään uudestaan kentälle, kun tuo lentäminen alkoi innostaa enemmän mitä odotin…
(sry, ei kuvia, unohdin kameran kotiin)
Tuli sitten mentyä uudestaan pimeämmällää. Meinasin jo alkuun ottaa koneen maahan kun ei nähnyt kovin hyvin. No, jatkoin lentoa. Kerran tuli hitaasti maahan vaakakierteen (yrityksen) jälkeen, mutten ole varma johtuiko tuo yrittämästäni tempusta. Laitoin vielä ilmaan vaikka ajattelin että ei kannata. Kone tuli todella kovaa alas kun en enää erottanut miten päin kone oli. Vaikka alla oli lunta lähes 20cm moottoripukki hajosi totaalisesti (se oli ennenkin hajonnut, muttei näin pahasti). Samana päivänä väkersin balsasta uuden moottoripukin. Iskä tosin lupasi tehdä pajalla pellistä paremman; sillä saisi peräpainoisuudenkin kompensoitua niin ei tarvisi painoja jo

Ei näytä pahalta...

Ihan kunnossahan tämä on!

...Tämähän on rikki (kuvassa jo tekemäni moottoripukki)
ita nyt käytin keulassa (2 pulttia). Huomenna menen sitten kokeilemaan uutta moottoripukkia. Mitenköhän tässä käy…
Ei nyt sitten päästykään lentämään Cessnaa, kun kokoajan tuuli ja satoi lunta. Kyllä Cessna varmaan lumen kestäisi, mutta tuulta ei 18g kone kestä juuri lainkaan. Huomenna varmaan kokeilen Scoutia akku edempänä, jos se muuttaisi ominaisuuksia siedettävämpään suuntaan.
Tuli mieleen sellainen kone kuin Arising Star. Kunnon pärinä alkoi innostamaan niin pitäisihän sitä joku polttis hommata… No, täytyy katsella budjettia; koululainen ei osta tuosta vaan polttista.

Kuvasta näkyy Cessnan koko; Se todellakin on pieni!
Tuli pukinkontista Kyoshon Minium Cessna mitä olin toivonutkin. Akun kanssa oli vähän ongelmia, ei meinannut saada kosketusta. No, ehkä pakkanen vaikutti asiaan. Oikein kiva ja helppo lennellä tuo cessna. Kohta uusiks, saa nähdä miten itse heittäminen onnistuu kun tuo kaasutikku palautuu automaattisesti keskiasentoon mikä on ärsyttävää. Saa nähdä saanko aikaiseksi laittaa tuon hiilikuituputken Scoutin siipeen… Huomenna lähdetään Jyväskylään sukuloimaan niin voin antaa lentonäytöksiä
Tuli muuten mieleen asentaa Scoutiin yölentovalot. Nytkin kello on n. 20, paras mahdollinen lennätysaika mutta kun ulkona on niin pimeää… Vertical Hobby myi yövaloja 21€… Taitaa mennä hankintaan… No, kertoilen asennuksesta myöhemmin jos valot hankin.

Minä ja Scout lennon jälkeen
Tänään tein “ensilennon” Park Fun Scoutilla. Ennen ammattilainen oli ottanut koneen ilmaan mutta nyt tein kaiken itse. Jalat kyllä tärisi ihan kunnolla. Niin, ensilento ei ollut hienon näköistä. Kone oli ERITTÄIN peräpainoinen mikä teki lennätyksestä lennätyksen mielessä ikävää, mutta hauskaa se oli, ei sen puoleen. Laskut oli helppoja reilu 15cm. lumeen. Kesällä ois tollasissa laskuissa mitä tein mennyt potkuri ja siivet atomeiksi… Täytyy laittaa tohon siiven etureunaan 1m. hiilariputki, jos se vahvistais kun jossain vaihessa kaputti tulee kumminkin… Simu on tosin tilattu, sillä vaan ahkeraa harjoittelua

Kuva lennosta

"Alempi perämies" (heittäjä)